Lauri Lepola

Arkisto kohteelle elokuu 2009

Puoluetukilakia valmistellaan väärältä pohjalta.

Kirjoittajalta Lauri Lepola. Päiväys: 12.08.2009

Aamutelevisiossa 10.08.2009 Ministerit Häkämies ja Pekkarinen totesivat että puoluetuen antaminen voidaan estää ainoastaan niiltä yrityksiltä joiden omistajana on yli 50 prosenttisesti valtio. Siinä he olivat aivan oikeassa, ei valtio voi määräillä sellaista yhtiötä joissa sillä ei määräysvaltaa ole.
Valtiovalta voi sen sijaan määrätä, mistä, miten ja kuinka paljon puolue ja vaaleissa olevat ehdokkaat, saavat vastaanottaa lahjoituksia [...]

Valio ja maidon hinta

Kirjoittajalta Lauri Lepola. Päiväys: 03.08.2009

Valio on pienentänyt maidon tuottajahintaa. Kuluttajahinnat ovat silti ennallaan, taikka nousseet. Miksi? Miksi meillä on maailman kalleimmat maitotuotteet?
Valion omistaa 22 osuuskuntaa. Entisiä meijereitä, näiden jäsenet, noin 10 000 maidontuottajaa omistavat Valion. Maidon tuottajahinta siis on tuottajien itsensä määräämä. Valio on sitoutunut ostamaan kaiken omistajiensa tuottaman maidon. Maidon ylituotantoa meillä on noin 20-25% koko tuotannosta. Ja [...]