Kategoriat
Artikkelit

Ilmasto ja Vihreiden puoluepolitiikka

Vihreiden puoluepolitiikka on viime aikoina perustunut lähes yksinomaan ilmaston lämpenemisen vakuutteluun ja niiden toimenpiteiden esiintuomiseen, mitä nyt heti pitäisi tehdä, ettei ihmiskunta tuhoutuisi. Muutamat lämpimät talvet viimevuosina ovat saaneet monet uskomaan heitä.

Vihreät ovat toitottaneet, ettei ainakaan eteläsuomeen kunnon talvea enää tule. Niinpä on hävitetty sukset, pulkat, kelkat ja muut talviulkoilu välineet. Tiekarhut on myyty tai romutettu. Lumen auraukseen ja poistamiseen ei ole välineitä eikä tekijöitä. VR ei osaa varautua junien jäätymiseen, vaikka tekniikka jäänmuodostumisen estämiseksi on jo ajat sitten ratkaistu ja sitä käytetään lentokoneissa, laivoissa ja monissa työkoneissa. Usko vihreiden uhkakuviin on tuottanut valtavia taloudellisia menetyksiä, sekä aiheuttanut ihmisten elämiseen aivan turhia murheita ja vaikeuksia. Kaikki tämä vaan sen tähden että uskoimme vääriin visioihin. Emme osanneet tunnistaa tässä asiassa vihreiden röyhkeää puoluepolitiikkaa.

Tänä talvena on pakkasta ja lunta ollut Suomessa yhtä paljon kuin kuusikymmentä vuotta sitten talvisodan aikana. Luotettavien tutkimusten mukaan arktinen napajää on lisääntynyt vuodesta 2007 lähtien 26 prosenttia. Koko maailman ilmasto on viilentynyt jo viimeiset yksitoista vuotta. Tiedemiehillä ei ole mitään varmuutta siitä lämpeneekö ilmasto, vai tuleeko nyt kylmempi kausi joka perustuisi valtamerien luonnollisien lämpötilojen vaihtumiseen. Jokainen voi tästä tehdä oman arvauksensa mutta kukaan ei tiedä.

Meillä on ollut näitä koko maailman laajuisia uhkakuvia liikkeellä paljon. On ollut Öljykriisi, jolloin sanottiin öljyn loppuvan nyt justiin ja voitiin nostaa öljynhinnat pilviin, on ollut lintuinfluenssaa ja sikainfluenssaa, joista lääkefirmat ovat keränneet miljardeja. Ilmastonlämpenemisellä ratsastaa ainakin meillä vihreitten puolue. Koko maailmassa on monia järjestöjä ja tutkijoita joiden tulot ovat siitä kiinni pystyvätkö ne pitämään meidät ilmaston lämpiämisen pelossa ja maksamme heille siitä, totuudella ei ole niin väliä.

Meidän pitää ehdottomasti jatkaa ja parantaa luonnonsuojelua ja vähentää maapallomme saastumista, siihen pitää satsata, eikä älyttömiin ”hömpötyksiin”.

Kategoriat
Artikkelit

Suomessa on törkeä ruuan hinta

Miten olemme joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että ruoka meillä maksaa ainakin neljänneksen enemmän kuin euronaapureissamme Virossa, Puolassa ja Saksassa ja melkein missä vaan Euroopan maassa ja meillä sen hinta vaan nousee, viime vuonnakin kymmenen prosenttia. Muualla Euroopassa hinnat laskevat. Tähän on saatava muutos. Tämä vaikuttaa jo rikolliselta kansan ryöstämiseltä.

Yhtenä syynä tähän on todellisen kilpailun puute elintarvike kaupassa. Suuret tukkuliikkeemme ja maataloustuottajat sopivat yhdessä hintatasosta eikä hinnoilla kilpailla. Kauppaketjujen hallintokunnissa on niin paljon samoja henkilöitä kun kunnanvaltuustoissa, että he estävät kaavoituksella kilpailijoiden pääsyn hyville kauppapaikoille. Hyvänä esimerkkinä tästä on Maunulan kauppakeskuksen kaavoitus Helsingissä. Ulkomaiset kauppaketjut pitävät tästä syystä lähes mahdottomuutena tulla Suomeen.

Me veronmaksajat maksamme suoraa maataloustukea n.1,26 miljardia tilaa kohti ja Eu:n kautta kierrätettynä n. miljardi 70.000:lle maataloustilalle. Se on 30.000 euroa vuodessa. Tämän tuen vielä pitäisi laskea ruuan hintaa. Suomalaisten keskitulotkaan eivät ole niin suuret kun jokaiselle tilalle maksetaan keskimäärin pelkkää tukea. Silti esimerkiksi, kotimaiset vihannekset maksavat nyt tuplasti sen mitä ulkomaiset.

Suomalaisen ruuan erikoinen puhtaus on pelkkä farssi. Meillä käytetään samoja apulantoja ja tuholaismyrkkyjä yhtä paljon maanviljelyssä kun muuallakin maailmassa. Meillä on ollut kaikki eläintaudit, ”hullunlehmän tautia myöden”. Vähän väliä saamme lukea lehdistä miten karjaa on mahaansa myöten omassa lannassaan, osa siihen hukkuneena. Siat syövät toistensa ruumiita läteissään. Viimeksi Kuusamossa monisatapäinen karja pelastettiin nälkäkuolemalta viime tingassa. Kuukauden sisällä on jo kaksi kertaa kanoissa tavattu erittäin myrkyllistä botulismia siipikarjatiloilla. Tuhansia kanoja on jouduttu lopettamaan. Suomessa lopetettiin hyvä elintarvike tarkastus järjestelmä ja siirryttiin jonkinlaiseen omavastuu järjestelmään joka ei toimi. Kun joku arvostelee eläintenhoitoa suomessa hyppää Maatalousministeri pöydälle nimittelemään epäkohtien esiintuojia rikollisiksi. Mielestäni rikollista on kuitenkin epäeettinen karjatalous ja sen puolustelu

Presidentti Halonen sanoi Valtiopäivien avaus puheessaan, ettei Suomella ole mitään sotilaallista uhkakuvaa. Emme siis tarvitse mitään elintarvikkeitakaan sodan varalle. Emme ainakaan halua tuettua ylituotantoa. Nythän Suomesta viedään elintarvikkeita moniin ulkomaihinkin, esimerkiksi Valio vie maitotuotteita Venäjälle. Miksi me tuetaan veronmaksajina Venäjän Elintarvikkeita.

Vuosikausia meillä on investoitu valtion tuella suurempiin tuotantoyksiköihin maataloudessa. Turhaan, kun hinnat vaan nousevat. Hintatasoa ei varmasti saada kuntoon ennen kuin maataloustuottajat itse ottavat vastuun ammatissaan niin kuin muutkin yrittäjät.

Meillä on kaksi suurta kaupparyhmittymää. Lähes kaikki pienet kaupat on tapettu. Miten ihmeessä Kilpailuvirasto on tämän sallinut, pitäisiköhän tätäkin asiaa vähän tutkia. Elintarvikekauppaan on saatava kilpailua. Ehkä ulkomaisille kauppaketjuille tulisi antaa joitakin valtion investointitukia ja verohelpotuksia sekä valvoa hyvien kauppapaikkojen tasapuolista jakoa. Mielestäni nyt on myös tutkittava onko näillä kahdella suomen kauppaketjulla sellainen monopoliasema jolla ne määräävät nämä kohtuuttomat elintarvikkeiden hinnat ja voidaanko ne määrätä laskemaan hintansa yleiseurooppalaiselle tasolle. Ehkä tämä asia voidaan viedä myös Eu:n käsiteltäväksi.