Kategoriat
Artikkelit

Eläkerahastoista kadonnut jo ainakin 45 miljardia euroa

Television A-talk. ohjelmassa todettiin vakuutusyhtiöiden eläkekassojen tuottaneen tappiota 22 miljardia euroa. Kun siihen lisätään valtion ja kuntien eläkekassojen tappiot ,se on yhteensä 30 miljardia euroa. Tämän myönsivät kaikki em. ohjelmassa mukana olleet. Ohjelmassa olivat mukana Europarlamentikko Esko Seppänen, Eläkekonsultti Olli Pusa, Ilmarisen Sijoitusjohtaja Timo Ritakallio sekä Eero Lehti Kansanedustaja (Kokoomus).

Kun eläkeyhtiöt joutuivat sellaiseen tilaan, tappioistaan johtuen, ettei niillä ollut enää lain vaatimaa vakavaraisuutta, eduskunnossa säädettiin POIKKEUSLAILLA että eläkekassoista siirrettiin, usealla eri tavalla, yhteensä 7 miljardia euroa eläkeyhtiöiden pääomaksi. Tämä raha on siis lopullisesti pois eläkekassoista, eikä sitä voida enää koskaan käyttää eläkkeiden maksamiseen.

On täysin käsittämätöntä, että tällainen rahakasa kaikessa
hiljaisuudessa pystyttiin ryöstämään eläkeläisiltä.

Aina on sanottu, että eläkekassoja kerätään suurien ikäryhmien eläkkeiden turvaamiseksi. Nyt lokakuussa, noin vaan siirrettiin yksityisten vakuutusyhtiöiden tileille 7.000.000.000 euroa. Miksi oppositio oli aivan hiljaa. Miksi asiasta ei tehty välikysymystä. Miksi palkansaajien eturyhmät eivät nousseet barrikadeille. Miksi…???? Tosiasia on, ettei koko eduskunnassa ole kun yksi henkilö joka jotakin tietää meidän eläke systeemeistämme, ja Hänkin istuu eläkeyhtiön hallituksessa ja on kaikessa asioissa eläkeläisiä vastaan. Tätäkään ryöstölakia ei kukaan vastustanut eduskunnassa, tiettävästi kukaan ei käyttänyt edes puheenvuoroa.

Kun em. tappioihin, lisätään tämä 7 miljardia, on eläkekassoista kadonnut 37 miljardia. Kun Eläkevakuutusyhtiöt antoivat em. tilastot jo vuodenvaihteen tilastoina, ne eivät kuvaa tämän päivän tilannetta. Viime kerralla kun tästä kirjoitin, Laskelmani yhteensä 40 miljardin tappioihin perustuivat Tammikuun lopun tilastoihin ja ovat osoittautuneet jonkin verran alimitoitetuiksi koska kaikkia tietoja em. kiinteistö sijoituksista ei ole ollut silloin saatavissa.

Helmikuussa tappiot ovat lisääntyneet kaikilla
vakuutusyhtiöiden sijoitussektorien osa alueilla.

Tällä hetkellä tappiot ovat ainakin 45 miljardia euroa. Tästä eteenpäin tappiotilastot hetkeksi loivenevat, kunnes konkurssikierre alkaa ensi kesänä. Hyvin suuria tappioita tulee vielä etenkin niille vakuutus yhtiöille jotka eivät joutuneet realisoimaan omaisuuttaan koska Eduskunnan antama tukipaketti eläkeläisten rahoilla auttoi hetkeksi. Jotkut eläkeyhtiöt realisoivat jo hyvissä ajoin ja ovat tulevaisuudessa vahvoilla.

Näin Eduskunnan säätämä tukipaketti jälleen kääntyy päinvastaiseksi kun sen tarkoitus oli Sellaiset vakuutusyhtiöt jotka eivät nopeasti realisoi sijoituksiaan ovat jopa ajautumassa selvitystilaan. Jo ennen kuin tukipaketti lokakuussa Eläkevakuutusyhtiöille annettiin, olisi ne vakuutusyhtiöt joiden talous ei ollut lain vaatimalla tasolla pitänyt ottaa Valtion haltuun.

Kyllä oli karmeaa katseltavaa em. televisio ohjelmassa miten Ilmarisen Sijoitusjohtaja naureskeli ja suorastaan piti pilkkanaan meitä nykyisiä ja tulevia eläkeläisiä, vaikka oli juuri hävittänyt tuhansia miljoonia euroja meidän vanhuutemme varalle keräämiämme varoja. Hän toimi täysin Eläkevakuutuslain vastaisesti kun ei sijoittanut varoja turvallisesti. Ei kukaan voi sanoa etteikö tällaisesta sijoitusuhista ole varoitettu.

Eläkeläisjärjestöt ovat jo vuosikaupalla ehdotelleet turvallisia sijoitus tapoja eikä kukaan ole edes mitään huippu tuottoja ollut vaatimassa. Juuri nykytilanteen kaltaisien aikojen takia on lakiin sisällytetty ensisijaisesti sijoitusten turvallisuus. Nyt ei voi mennä sen taakse piiloon, että kukaan ei tiennyt. Kyllä näistä asioista tiedettiin ja niistä varoiteltiin moneen kertaan. Nyt on aika realisoida vastuu.

Kategoriat
Artikkelit

Eläkerahastojen tappiot

Telan jäsenyhteisöjen eläkekassat olivat suurimmillaan yli 128 miljardia euroa. Nyt vakuutusyhtiöt väittävät että kassoissa on vielä 100 miljardia. Tämä ei pidä paikkaansa, tammikuun lopussa kassoissa oli tosiasiallisesti n. 90 miljardia minun laskelmieni mukaan.

Tosin minun ja Telan laskemissa on kaksi eroa. Minun laskelmani ovat tammikuun lopun pörssikursseihin ja hinta tasoihin perustuvia. Telan laskelmat ovat vuoden vaihteesta. Toinen ero on se että minun laskelmani tulos on karu totuus, kun taas Tela kaunistelee aina tuloksiaan, kulloisien tarpeidensa mukaan. Vakuutusyhtiöiden kassakaapeissa on nyt ilmoitettujen tappioiden lisäksi, sellaisia lottokuponkeihin verrattavia papereita, jotka on hinnoiteltu ikään kuin ne olisivat päävoiton arvoisia. Esimerkiksi hedge-rahaston sijoitukset.

Kiinteistöarvot ovat hartaita toiveita,
vailla mitään totuuspohjaa jne.

Täysin käsittämättömiä ovat myös olleet ns. Islantikaupat. Niissä ei todellakaan ole katsottu eläkeläisten etua, vaan rahastoita on taas käytetty politiikan ja muutamien eturyhmien käsikassarana. Nämä eläkeyhtiöiden tappiot ovat myös olleet suurena syynä siihen että Hallitus teki päätöksen jossa nostettiin eläkkeelle pääsyn ikärajaa. Näin eläkekassojen toiminta on jälleen kääntynyt todellisia omistajiaan vastaan.

Huomenna, torstaina 26.2.2009, on Telan Toimitusjohtaja television aamuohjelmassa. Selittelytarve on suuri. Pohditaan näitä puheita huomenna.

Kategoriat
Artikkelit

Eläkekassojen tuho

Eläkekassavarat ovat pudonneet ainakin 40 miljardia euroa, tämän laman aikana. Tappiot jäävät veronmaksajien maksettavaksi.Ns. Sosiaalitupolla koitetaan pelastaa eläkkeiden maksukyky. Tapahtunut katastrofi koitetaan salata veronmaksajilta.. Ainoaksi keinoksi Eläkekassojen pelastamiseksi Hallitus totesi työnantajan eläkevakuutusmaksun noston. Kun työnantajajärjestöt eivät muuten tätä hyväksyneet, annettiin heille, vastalahjaksi kelamaksun poisto.

Kelamaksun poisto rahoitetaan nyt velkarahalla ja sen maksamme, me veronmaksajat. Tulevaisuudessa maksu siirretään perittäväksi välillisillä veroilla. silloin sitä maksaa loppuikänsä sellaisetkin köyhät jotka eivät normaalia valtionveroa joudu maksamaan.

Vakuutusyhtiöt vannoivat silloin pystyvänsä
sijoittamaan varat turvallisesti.

Kun aikanaan työeläkekassojen hoito annettiin yksityisten vakuutusyhtiöiden hoidettavaksi, oli suurimpana perusteena se että yksityinen yritys hallitsee paremmin sijoitustoiminnan kun valtio. Nyt karvas totuus on paljastumassa, Eläkejärjestelmämme on mielestäni tuhon oma jos kassoja ei heti palauteta takaisin valtion haltuun.

Kysymyksessä ei ole pelkästään nyt eläkkeellä olevien,
vaan myös kaikkien työtätekevien tulevista eläkkeistä.

Kun Sauli Niinistö oli vaalikiertueella, Tampereella Aleksanterin kirkossa kysyin Häneltä eläkekassojen turvallisuudesta. Niinistö ei pitänyt nykyistä järjestelmää varmana ja sanoi olleensa alunperinkin kassojen yksityisille siirtoa vastaan. Olisi jo silloin pitänyt kuunnella Niinistöä.

Me olemme vuosikausia elättäneet valtavaa laumaa Johtajia miljoonien vuosituloilla. On kelohuviloita lapissa, lomanvietto paikkoja etelässä, loistoautoja ja huvipursia. Johtajilla on ollut millä mällätä, eläkeläisten rahoilla. Vieraita on lapissakin kestitty, aina Presidenttiä myöten.

Eläkevakuutusyhtiöitä ja niiden Johtoa on vaikea syrjäyttää,
mutta nyt on pakko, jos aiotaan säilyttää eläkkeemme.

Työeläkevakuutusyhtiö