Nokianvirtaa sanottiin minun nuoruudessani vaan virraksi. Virta merkitsi Korvolalaisille paljon. Ilmeisesti paljon enemmän kun nykyään. Vesi oli täysin juomakelpoista aina viisikymmentä luvun alkupuolelle saakka. Sitten alkoi virran mukana tulla sellaisia päänkokoisia pahalta haisevia paakkuja, vesi muuttui sameaksi ja parhaat kalat hävisivät. Ennen saatiin virrasta kuhaa, lahnaa, ahventa, haukia ja ne. Lukkisalmesta vimpaakin. Sitten kalakanta muuttui roskakalaksi ja kalastus loppui kokonaan. Ennen, lapsillekin hyvät uimarannat kaislottuivat umpeen. Virrassa uiminenkin kait suureksi osaksi loppui. Tehtaat saastuttivat virran.

Ennen kun Harjavaltaan tehtiin pato, nousi virtaan myös lohi. Lohitokkeiden jäänteitä oli vielä kuusikymmentä luvulla Kaisanvainion alapuolella ja Melossa, karhun hyppäyksen vaiheilla. Melon rannassa oleva ”Keisarinnan laaka” vanha rajakivi,  Haaviston ja Korvolan rajalla viittaa siihen että siinä on ollut kylien kalastusraja jo 1400 luvulla, jolloin meidän hallitsijanamme oli keisarinna.

Virtaa käytettiin myös puun uittoon. Sitä varten oli virran molemmille puolille asennettu puomit, joiden välissä puut uivat virran mukana. Puomit oli taas kiinnitetty ”pollareihin” joita oli juntattu pohjaan säännöllisin välein. Koska pitkiä puomeja oli vaikea ylittää veneellä, oli niihin tehty ylityspaikkoja. Kaksi lyhyttä puominpätkää oli yhdistetty löysällä kettingillä toisiinsa, joten ne vajosivat veneen alla paremmin kun pitkä puomi ja siitä pääsi paremmin puomin yli. Muutamat Korvolan pojat olivat uittohommissa Lukkisalmessa kesäisin.

Uittopuomien asennuslautta Nokianvirralla

Tukkilautoilla juokseminen oli tietysti vaarallista ja kiellettyä, mutta jännää se oli. Tukkipuomit toimivat myös oivallisina levähdyspaikkoina uimareille. Melkein sääntönä olikin että uitiin puomille aina kun mentiin uimaan esimerkiksi ”kallionkielelle”. Vasta sitten pidettiin todella uimataitoisena kun oli uinut puomille ja takaisin. Kun uitiin virran yli, huilattiin aina kummallakin puomilla, se jakoi uintimatkan mukavasti kolmeen osaan, ja se helpotti yliuintia.

Talvisin tehtiin virranjäälle luistinrata poikien kanssa kimpassa. Otettiin lumilapiot mukaan ja lapioitiin sopivankokoinen kenttä, mentiin rantalepikkoon, kaadettiin sopivan vääräjuurinen leppä, josta tehtiin maila. Sitten pelattiin jääkiekkoa, toisilla oli luistimet toisilla ei mutta kaikki pelasivat. Ja hiki tuli ja mukavaa oli. Joinakin talvina tehtiin jäälle myös ”hullujussi”, jota myös napakelkaksi sanotaan. Silloin tehtiin jäähän reikä jonka läpi juntattiin pohjaan paalu. Paalun päähän rautatappi ja niin se toimi keskiönä johon asennettiin pitkä riuku, riuun päähän mahakelkka, joka näin kiersi kehää monen metrin säteellä, kun sitä kieputettiin keskiön vierestä miesvoimin. Kyllä lapsilla oli hauskaa. Kaikennäköistä muutakin touhua jäällä tehtiin kuten matikankolkkausta, luistinkelkka purjehdusta ja kaikkea kivaa.

Virrasta nostettiin myös jäätä. Sitä tarvittiin maataloissa kesällä maidon jäähdyttämiseen.