Heikommatko laman maksajiksi?

Kaupungin Talousjohtaja Pasi Virtanen kertoo ylpeänä, (Nokian uutisissa 8.9) miten Nokian talous saadaan kuntoon lapsia ja sairaita kurittamalla. Jälleen ollaan sillä tiellä että säästöt tehdään niiden kustannuksella jotka ovat puolustuskyvyttömiä. Virtaselle tiedoksi että voit säästää mistä tahansa muualta kun jätät nämä kolme ryhmää rauhaan.

Nokian kaupungin ylisuuri virkamieskunta on se alue josta säästöjä löytyy helposti. Kaupunginhallinnosta pitää poistaa henkilökuntaa kolmannes, ja silloinkin pitää muistaa että suurempipalkkaisten virkojen lakkauttaminen tuo vähiten vahinkoa kunnalle. Kaupungin tekemät siivoojien työn lakkauttamiset eivät mitään säästöä tuo, kun he joutuvat hakemaan saman rahan sossusta. Työn arvostustakin pitäisi muuttaa. Jos siivooja on pois työstään viikon, niin kyllä se näkyy, mutta jos kaupunginjohtaja on viikon pois, sitä ei huomaa kukaan.

Me pystymme kyllä pitämään peruspalvelumme entisellään jos haluamme, mutta sitä porukkaa joka kaupunginvirastoihin on nykyään majoittunut, pitää ehdottomasti karsia. Tämä ryhmä on myös se, joiden työt voidaan suurelta osalta ulkoistaa ja kilpailuttaa. Näitä töitä voitaisiin ostaa vaikka Tampereelta. Terveyskeskuksen yöpäivystyksen me sen sijaan haluamme pitää Nokialla.