Kategoriat
Artikkelit

Asioita sisällissodasta, joista Suomen historioitsijat eivät vieläkään halua kertoa

Saksan sisäinen luhistuminen

Saksan vallankumous käynnistyi laivaston tukikohdassa Kielissä, kun merisotamiehet alkoivat kapinan. Saksan armeijan huolto petti. Ruokaa ei ollut ja silti olisi pitänyt jatkaa järjetöntä tappamista. Kapina laajeni sosialistiseksi vallankumoukseksi, kun työläisetkin liittyivät siihen monissa kaupungeissa.

Keisari lähti sosialisteja pakoon Berliinistä 29. lokakuuta 1918 Belgian Spahan Ja sieltä Hollantiin.

Vallankumous levisi nopeasti Saksan kaupungeista toiseen. Sosialistit miehittivät armeijan rakennukset, poliisiasemat ja lennätinkonttorit. Kahdessa vuorokaudessa vallankumous eteni jo Kölniin ja jatkoi etenemistään koko maahan. Saksassa tapahtui vallankumous 9. marraskuuta 1918. ja keisari Vilhelm II syrjäytettiin vallasta, kaksi päivää myöhemmin solmittiin aselepo.

Saksan ensimmäiseksi valtakunnankansleriksi ja presidentiksi valittiin Saksan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Friedrich Ebert 1919. Hän oli vallassa kuolemaansa vuoteen 1925 saakka.

Ebert allekirjoitti Saksan tasavallan uuden perustuslain 11.8.1919.

Saksalaiset tulivat meille tappamaan sosialisteja ja samaan aikaan sosialistit tekivät vallankumouksen heidän omassa maassaan.

Viimeiset saksalaisjoukot poistettiin Suomesta 16. joulukuuta 1918. Saksalaismielisille ja valkoisten kannattajille tämä oli katkera paikka. Suuret porvaristojoukot olivat itkien saattamassa ja kukittamassa lähtijöitä. Helsingin sataman kautta poistui vain luotettava upseeristo. Laiva ei kuitenkaan voinut mennä Saksaan koska heidät olisi siellä heti vangittu, joten laiva ohjattiin Viroon.

Versaillesin rauhanneuvotteluissa todettiin, että Saksa oli yksin syyllinen sotaan. Ensimmäinen maailmansota oli hirvittävä. Taisteluissa tapettiin noin 10 miljoonaa ihmistä ja 20 miljoonaa haavoittui. Espanjantautiin kuoli vielä noin 20 miljoonaa ihmistä. Ihmiset olivat nälkäisiä ja huonokuntoisia. Euroopasta tuli heikko ja Yhdysvalloista tuli maailman voimakkain valtio.

Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa saksalaisille pystytettiin muistomerkkejä. Se on suuri häpeä meille. Tunnetuin näistä on Helsingin Vanhankirkon puistossa oleva hautamuistomerkki. Haudassa on 93 Saksalais-sotilaan ruumiit. Näistä vainajista voi tosin sanoa ”He eivät tienneet mitä he tekivät”. Monet saksalaiset rivimiehet jo silloin ihmettelivät, miksi me taistelemme Suomessa sosialisteja vastaan, kun me itsekin olimme sosialisteja.

Toinen muistomerkki on Helsingin Tähtitorninmäellä vuonna 1939 paljastettu obeliski. Se on pystytetty 393 Suomessa kaatuneen sotilaan ja niiden 123 saksalaisen muistoksi, jotka hukkuivat Saarenmaan lähistöllä saksalaisen höyrylaiva Hadsburgin ajettua miinaan.

Kolmas on ”Hangon vapaudenpatsas”. Se on kaadettu jo kaksi kertaa ja aina nostettu takaisin pystyyn. Tavallisia sotilaita palautettiin Hangon sataman kautta Saksaan, kun pelättiin että ne loikkaavat punaisiin. Heistä suurin osa oli jo hyväksynyt Saksan sosialisti vallankumouksen. Kun kuljetusalus oli vielä satamassa, sen mastoon nostettiin punainen lippu. Sotilailta oli jo kerätty aseet pois, joten suomalaiset upseerit uskalsivat käydä repimässä sen alas.


Saksalaisten pakkolähtö Suomesta

Saksa hävisi ensimmäisen maailmasodan. Aselepo solmittiin 11. marraskuuta 1918. Voittajat Britannia, Ranska ja Yhdysvallat lähettivät Suomelle nootin, jossa oli kolme vaatimusta. Lyhyesti nämä olivat: Tappaminen on lopetettava Suomessa heti. Saksalaiset on heti poistettava maasta. Maassa on pikaisesti järjestettävä demokraattiset vaalit. Voittajamaat ilmoittivat Mannerheimille asettavansa Suomen kuninkaan kruunusta luopumisen ehdoksi Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle. Britannia ja Yhdysvallat eivät olleet Suomea vielä tunnustaneet ja Ranska peruutti aiemmin antamansa tunnustuksen lokakuussa protestiksi kuninkaan valinnalle. Nämä maat vastustivat Suomen kuningasta nimenomaan hänen saksalaisuutensa vuoksi. Ingmanin pyynnöstä Suomen kuningas Friedrich Karl ilmoittikin lopulta luopuvansa Suomen Kruunusta. Tieto tästä julkaistiin 27. joulukuuta 1918. Saksan sotajoukot poistuivat Suomesta 16. joulukuuta ja viimeiset upseerit tammikuussa. Myös Saksan kanssa tehdyt kauppasopimukset julistettiin mitättömiksi.

Vahva kuninkaan kannattaja ja hyvin saksalaismielinen väliaikainen valtionhoitaja P.E. Svinhufvud erosi ja valtionhoitajaksi valittiin 12.12.1918 Karl Gustaf Mannerheim siksi aikaa, kunnes maalle saadaan vaaleilla valittu presidentti. Suomen presidentiksi valittiin vaaleilla kesällä 1919 Kaarlo Juho Ståhlberg.

Saksalaismielinen Paasikiven senaatti erosi 27.11.1918 ja tilalle tuli Ingmanin kokoama hallitus, jossa suurin osa oli tasavaltalaisia. Hallituksen vaihdon yhteydessä monarkiaan viittaava nimitys senaatti korvattiin valtioneuvostolla ja senaattoreista tuli ministereitä.

Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen vaatimuksesta Suomessa järjestettiin ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuneet kunnallisvaalit vuosien 1918 ja -19 vaihteessa.

Ensimmäiset itsenäisessä Suomessa järjestetyt eduskuntavaalit olivat 1.-3. maaliskuuta 1919. Myös nämä vaalit järjestettiin ensimmäisen maailmansodan voittajamaiden vaatimuksesta.

Jo vähän aikaisemmin oli Tanner yhdessä Ryömän, Hakkilan ja Pekkalan kanssa antanut julistuksen, jossa tuomitsi punakapinaan yllyttäjät ja sai näin aikaiseksi työväenliikkeen kahtiajaon. Tanner kertoi muistelmissaan että ”se oli taktinen veto”, työväenluokka täytyi saada uudestaan henkiin, ettei Suomesta tulisi kokonaan valkoista. Monet nykyisetkin demarit näyttävät unohtaneen tämän Tannerin lausunnon. SDP sai näissä vaaleissa 80 kansanedustajaa.

Vasta 1921 poistettiin kruunu Suomenvaltiolipusta, kun porvarienkin oli vihdoin hyväksyttävä se, että Suomi on tasavalta.

Vasta näiden kaikkien tapahtumien jälkeen voidaan ehkä puhua itsenäisestä Suomesta.

Verinen kuningaskuntahaave Suomessa 1918

Venäjä antoi suomelle itsenäisyyden 4. tammikuuta 1918. Sisällissota alkoi siitä kolmenviikon päästä 27. tammikuuta 1918. Sen aloittivat valkoiset Oulussa. Valkoisten puolella oli koko suomen eliitti, omistava luokka ja papisto. Punaisten puolella taisteli työläiset. Miten tämä olisi ollut vapaussota, Venäjähän oli juuri antanut meille itsenäisyyden eikä ollut sitä mitenkään perumassa. Mikään valtio ei ollut meille sotaa julistanut, joten kysymyksessä oli sisällissota. Luokkasota tämä tietysti myös oli. Kysymys oli vallasta.

Valkoisten avuksi tuli vahva vapaaehtoisien joukko Ruotsista. Ruotsin virallinen armeija taas käytti tilaisuutta hyväkseen, hyökkäsi Suomeen ja miehitti Ahvenanmaan 13.2.1918. Saksalaiset lähettivät sinne joukkojaan 4.-5. maaliskuuta ja ajoivat ruotsalaiset takaisin kotimaahansa. Ahvenanmaa jäi näin kuulumaan suomelle ja Mannerheim lähetti sinne sotilasmaaherran maaliskuussa 1918.

Valkoisten pyynnöstä saksalainen kenraali Rudiger von der Golzin johtama Itämeren divisioona, nousi maihin Hangossa 3.-5.4.1918 ja eversti von Brandensteinin prikaati Loviisassa. Yhteensä näiden joukkojen koko oli yhdeksäntuhatta miestä ja 26 tykkiä. Lopulta nämä joukot ottivat täydellisen sotilaallisen vallan Suomessa.

Saksan armeijan sorruttua sisäiseen kapinaansa ja sosialistien ottaessa siellä vallan, sen armeija joutui lähtemään Suomesta.

Sodassa kävi niin kuin kävi ja kummaltakin puolelta kaatuneita oli suurin piirtein yhtä paljon. Tosin valkoiset papit merkitsivät kirjoihinsa sodassa kaatuneiksi monia punaisia, joita valkoiset olivat vasta vankeina tappaneet ja näin tilasto on saatu valkoisia ihannoivammaksi.

Jos olisi tehty niin kuin Amerikassa, että sodan jälkeen olisi kerätty aseet pois ja laitettu sotilaat koteihinsa, niin mitään traumaa, ja vieläkin näkyvää kahtiajakoa, ei suomalaisille olisi syntynyt.

Herrojen kuningaskunta saatiin onneksemme nurin Englannin ja Ranskan vaatimuksesta.

Heti sodan jälkeen aloitettiin punaisten sotavankien tappaminen. Tuhansia miehiä naisia ja lapsia ammuttiin ja tapettiin nälkään valtavilla vankileirillä ympäri Suomea. Tarkoitus oli tappaa kaikki sodassa mukana olleet punaiset.

Sellaiselle hirmutöille ei löydy vertauskohtaa, kun kenties Espanjan sisällissodasta, Stalinin vainoista tai natsien keskitysleireiltä.

Nämä teurastukset olivat niin häpeällisiä ja kammottavia että niistä ei saanut edes puhua. Ankara sensuuri, piti siitä huolen. Vielä tänäänkin niistä kirjoittaminen saa eliitiltä kovaa vastustusta. Vankien, omien kansalaisten tappaminen ilman oikeudenpäätöksiä oli selvä kansanmurha ja sitä pitäisi sellaisena vielä nytkin käsitellä.

Voit lukea lisää näistä vaietuista asioita uudesta kirjastani MATKA SUOMEN TASAVALTAAN. Kirjan voit tilata täältä tai hyvin varustetuista kirjakaupoista.